Herbert W. Armstrongin 19 keskeistä teosta.
Copyright Philadelphia Church of God
Kun Herbert W. Armstrong kuoli, uusi johtajisto nousi tämän maailmanlaajuisen Worldwide Curch of God (WCG)-seurakunnan , sen tiedotusvälineitten ja koko tämän valtavan humanitäärisen uskonnollisen järjestön keulaan, jonka Jumala oli rakentanut H. Armstrongin kautta.
H. Armstrongin seuraajat antoivat uskoa, että he seuraisivat hänen jalanjäljissään hänen asettamansa mallin mukaisesti. Kuitenkin lähes heti H. Armstrongin kuoltua sen uusi johtajisto alkoi salavihkaa muuttaa H. Armstrongin kirjoituksia.
Mystery of the Ages, Ikuisten aikojen salaisuus, H. Armstrongin työkauden huippusaavutus julkaistiin vuonna 1985, mutta pian siihen alkoi ilmaantua muutoksia, hyvin pian sen jälkeen kun H. Armstrong oli liikuttuneena ojentanut ensimmäiset kopiot Ambassador Collegen opiskelijoille, kehoittaen heitä lukemaan sitä yhdessä Raamattujensa ohella ja täten selventämään Raamatun sanomaa.
Seurakunnan johtajisto “hyllytti” sen keväällä 1988, muka muutaman pikkuasian tarkistamiseksi. Teos ei nähnyt enää koskaan päivänvaloa.
Vuonna 1989 pastori, seurakunnan jäsen, Gerald Flurry kutsuttiin Worldwide Church of God-seurakunnan päämajaan Pasadena, Californiaan yhdessä assistanttinsa John Amoksen kanssa. Siellä hänet erotettiin, koska hän jatkoi edelleen Herbert Armstrongin oppien mukaisesti opettamista ja koska hän vastusti Mystery of the Ages –teoksen hyllyttämistä, joka hallintojohtajien mukaan oli “täynnä virheitä”, vaikka tämä käsitys oltiinkin pidetty salassa jäsenistöltä.
Pian tämän jälkeen Philadelphia Church of God (PCG) perustettiin ja ne, jotka edelleen uskoivat Jumalan H. Armstrongin kautta opettaman tiedon oikeaksi, alkoivat liittyä siihen.
Vuonna 1997 PCG painatti Mystery of the Ages -teoksen Herbert Armstrongin copyrightin turvin ja mainosti teosta julkaisuissaan ja lähetti sen ilmaiseksi jokaiselle sitä itselleen pyytävälle “mahdolisimman suurelle yleisölle”. Worldwide Church of God vastasi tähän nostamalla kanteen PCG:tä vastaan.
Seuraavan kuusivuotisen lakikiistan aikana Worldwide Church vaati PCG:tä lopettamaan Mystery of the Ages -teoksen julkaisemisen, sekä myöskin minkään muun H. Armstrongin teoksen julkaisun. PCG taas oli sitä mieltä, että WCG:n uusi johtajisto oli selvästikin hylännyt omistamansa copyrightin käytön.
PCG voittikin piirituomioistuimessa vuonna 1999, mutta yhdeksännen piirin tuomioistuin (Ninth Circuit Court of Appeals) lopulta sai käännettyä alemman tuomioistuimen päätöksen äänestyksessä yhden äänen ylimäärällä. Tämän seurauksena PCG lopetti H. Armstrongin kirjan painatuksen.
Kun ylin oikeus hylkäsi PCG:n pyynnön asian uudelleenkäsittemiseksi, molemmat seurakunnat keskittyivät vahingonkorvauskanteeseen ja PCG:n vastahaasteeseen H. Armstrongin 18 muun teoksen painattamiseksi.
Wall Street Journal –lehti julkaisi 21. helmikuuta 2001 pääsivullaan artikkelin oikeusjutusta ja samana vuonna Harvard Law Review julkaisi huhtikuunnumerosaan yhdeksännen piirin päätöstä kritisoivan artikkelin.
Kun toivo vahingonkorvauskanteesta alkoi heiketä ja piikikäs vastahaasteasia alkoi vaikeuttaa WCG:n laillista asemaa, Worldwide Church of God kääntyi PCG:n puoleen ja tarjosi sille Mystery of the Age –kirjan copyrightia. Neuvotteluja seurasivat ehdotukset puolin ja toisin ja vihdoin asetimme heille vaatimuksen, että kaikki 19 julkaisua tulisi sisältyä tehtyyn sopimukseen, samoin kuin lakikiistanalaiset tuomioistuimen dokumentitkin. PCG osti Mystery of the Agen ja H. Armstrongin muiden teostentäyden copyrightin sekä sai pitää lakikiistan aikana kootut vastapuolen haastattelupaperit. Näiden dokumenttien perusteella kirjoitettiin Raising the Ruins-teos, jossa kerrataan WCG:n historia aina copyright taisteluun asti, samoin lakikiistan tapahtumat ja sen lopputulos. Raising the Ruins julkaistiin myös sarjana Philadelphia Trumpet –lehdessä.
|